PowerBallista voitettiin 1,6 miljardin päävoitto

PowerBallista voitettiin 1,6 miljardiaMaailman suurimmaksi lotoksi sanottu PowerBall pääsi vahvistamaan asemiaan, kun vuosi 2016 aloitettiin jättimäisellä voitolla. PowerBallin päävoitto oli noussut 1,6 miljardin dollarin suuruiseksi, kunnes se voitettiin 13. tammikuuta.

Vaikka PowerBallia pelattiin runsaasti kuluneella viikolla, osui päävoitto vain kolmelle pelaajalle ympäri Yhdysvaltoja. Ensimmäinen voittaja löydettiin Kaliforniasta, toinen Tennesseestä ja kolmas Floridasta.

PowerBallin voiton voi ottaa hieman pienempänä heti tai täysimittaisena pidemmällä aikavälillä. Pikavoittona tämä tietäisi 310 miljoonaa jokaiselle, josta vähennetään vielä verot. Pitkällä aikavälillä otettuna voitto maksetaan 30 vuosittaisessa erässä, johon saa 5% vuosittaisen indexikorotuksen.

Pienempiä voittoja tuli myös Yhdysvaltojen joka kolkasta ja 25 osavaltiosta kerrottiin voitetun miljoonan dollarin “pikkuvoittoja”. Nämä tuli viidellä oikealla numerolla, mutta ilman oikeaa PowerBall-numeroa.

PowerBall jakaa myös onnekkaille lipunmyyjille bonuksia täysosumista. Kolme onnekasta arpaa myyneet kaupat saavat jokainen miljoona dollaria lahjoituksena.